Tietoa meistä

 

Vauvajengi on matalan kynnyksen periaatteella toimiva avoin toimintaryhmä äideille ja heidän lapsilleen, joka on perustettu 1988. Toiminnan alussa ajatuksena oli tarjota nuorille äideille mahdollisuus kokoontua ja tavata toisiaan ilman lapsia. Ajatus tuli äideiltä itseltään heidän tarpeistaan saada hetken hengähdys arkeen.
Vauvajengin toiminta rekisteröityi yhdistykseksi vuonna 2023.

Vauvajengissä äitiys on määritelty yhdistäväksi tekijäksi. Ryhmässä ei ole merkitystä sillä, asuuko lapsi äitinsä kanssa tai kuinka äitiys toteutuu jokapäiväisessä arjessa. Ryhmä tukee ennen kaikkea äitiyttä, siinä jaksamista ja arjesta selviytymistä. 
Ajatus toiminnan takana onkin ”kun äiti voi hyvin, lapset voivat hyvin”.

 

"Minun yksi siskoni on käynyt jengissä monta vuotta
 ja toinenkin sisko on ollut leireillä.
He kertoivat minulle vauvajengistä." 
 

 

Vauvajengiin tullaan usein toisten äitien suosituksesta ja heidän kanssaan. Tästä syystä heidän taustassaan, elämäntilanteessaan sekä elinympäristössään on paljon samankaltaisuuksia. Ryhmä kykeneekin 
tavoittamaan niitä äitejä lapsineen, jotka eivät itse hakeudu ryhmiin tai heitä ei saada sitoutumaan toimintaan. Näihin perheisiin käytettään usein paljon kunnallisia sosiaalitoimen ja terveydenhuollon resursseja, joilla pyritään ennaltaehkäisemään sekä korjaamaan perheen tai lasten tilannetta. 

 

"Olen saanut paljon vertaistukea, 
kannustusta ja ymmärrystä muilta äideiltä, 
vastuuäideiltä, vastuuhenkilöiltä ja ohjaajilta."

 

Ryhmässä on myös äitejä, joiden elämä ei ole kulkenut helpointa reittiä edes silloin, kun he itse olivat lapsia. Nämä äidit ja heidän lapsensa tarvitsevat välillä rohkaisua siihen, että elämä kantaa. Usko parempaan tulevaisuuteen menneestä huolimatta sekä konkreettisen avun ja neuvojen saaminen arkeen auttavat jaksamaan. 

Vauvajengin ryhmätoiminnassa keskeisiä elementtejä ovat turvallisuus, luottamus sekä itseohjautuvuus. Matalan kynnyksen ajatusta toteutetaan niin hyvin kuin se vain on mahdollista. Ryhmään voi tulla juuri sellaisena kun on ja niillä resursseilla, joilla kykenee. Ryhmän jäsenet voivat olla kertomatta itsestään mitään tai laittaa pöytään kaiken ja edetä ryhmään tulemisessa omaan tahtiin. Ryhmän toimintaan voi osallistua joka viikko tai tulla silloin kun ehtii tai aihe on mielenkiintoinen. Vauvajengissä voi käydä niin kauan kuin se tuntuu mielekkäältä.

 

"Lapset ovat saaneet myös paljon Vauvajengistä 
ja varsinkin vanhempien eron jälkeen jengi on 
ollut heille paikka, missä on ollut muitakin eroperheitä. 
He ovat kokeneet olevansa tervetulleita ja tulevat huomatuksi jokainen ihan omana itsenään."

 

Ryhmä kokoontuu syksystä kevääseen kerran viikossa Tampereen keskustassa. Äitien toiminta suunnitellaan yhdessä äitien kanssa ja sen toteutuksesta vastaavat ryhmän valitsemat vastuuäidit. Lasten toiminnasta vastaavat vapaaehtoiset ohjaajat, jotka ovat yhdessä äitien ja ammattilaisten kanssa haastateltu ja valittu. Osa ohjaajista on sosiaali- ja terveysalan tai nuorisotyön opinnoissa. 

Vauvajengin viikoittaisen ryhmätoiminnan lisäksi Vauvajengistä on mahdollista saada yksilöllistä tukea sekä palveluohjausta myös toimintaan osallistuvilta vapaaehtoisilta ammattilaisilta. 

Vauvajengin kautta perheiden on myös mahdollista osallistua erilaisiin retkiin sekä kerran vuodessa järjestettävälle kesäleirille. 

 

"Käymme edelleen jengissä ja saamme lasten kanssa sieltä juuri kaiken sen tuen ja avun, mitä tarvitsemme, ja johon voimme luottaa." -Vauvajengin äiti